sunnuntai 21. helmikuuta 2016

EATING OUT







Heipsan! Melkein on kotiinpaluun aika. Tiistaina lähtee lento, tosin viimeaikoina on ollut niin paljon sähellystä, että parempi vielä tarkistaa. Eilen käytiin hyvin mielenkiintoisessa ravintolassa El Poble Sec alueella, muistaakseni ravintolan nimi oli La Tasqueta de Blai. Pienet tapakset eli pintxos olivat esillä baarissa, josta sai mielensä mukaan valita mitä teki mieli. Lopuksi tikut laskettiin ja sen mukaan maksettiin. Yksi tikku maksoi euron. Tulin aika nälkäisenä ja kun näin miten pieniä leipiä oli tarjolla, ajattelin, että en ikinä selviä täältä ulos alle 20 euron. Neljän leivän jälkeen vatsa venytteli jo viimeisiä, en ymmärrä. Todella erilainen idea ravintolalle ja vieläkin ihmetyttää, että toimiiko se. Hammastikku on kuitenkin aika helppo pudottaa lattialle, kontrolli kun ei ollut mitenkään suurta, senkun söit. Kaikki tämä yhdistettynä hyvin pieneen tilaan ja väenpaljouteen -heti heräsi rikollisia ajatuksia, kun näki ravintolan..köh köh. Maksettiin silti tietysti joka tikku. Hyvin mielenkiintoinen idea, täytyy sanoa. Tarjoilijatkin, jotka toivat uusia lautasia tiskille olivat kaikki tatuoituja ja lävistyksiä näkyi joka toisella ympäri kasvoja. Suoraan jostain rokkikonsertista pitkine nahkatakkeineen. Tänään ei oikeastaan olla tehty mitään. Sain pienen ahdistuksen aikaiseksi, kun tajusin, että olin hyväksynyt verkkopankissa lentolippulaskun kahdesti ja nyt se halutaan myös veloittaa kahdesti. Aina sattuu ja tapahtuu. Matka käy siis tiistaina ensimmäiseksi S-Pankin asiakaspalveluun.

tiistai 16. helmikuuta 2016

ANDORRA - VALLNORD




Tunnelmia Andorrasta. Täällä oli pitkä viikonloppu, perjantai oli pyhäpäivä. Pakattiin perjantai iltapäivällä ja lähdettiin bussilla ajelemaan kohti Andorraa noin kahdeksan aikaa illalla. Matka on noin 4 tuntia. Ajettiin illalla vältääksemme ruuhkan. Barcelonasta on suht lyhyt matka Andorraan, joten aamulla tiet olisivat olleet tukossa. Olimme varanneet kaiken etukäteen matkatoimiston kautta. Itsehän en mikään suuri lasketteluguru ole, mutta 166€ johon kuului bussimatkat, hotelliyöt pe-su, aamupala, illallinen ja välinevuokra oli kyllä edullinen. Hotellista tai ruuista ei mitään valittamista, kaikki oli viimeisen päälle järjestetty. Ja sitten itse tärkeimpään eli lasketteluun..oma kokemus on lähinnä ollut seuraava: Kokonniemi, -20 astetta, sormet ja varpaat umpijäässä. Odotukset eivät siis olleet kovin korkealla. Ennen matkaa sain onneksi Aleksandran vanhat hanskat lainaan, ainoastaan lasit kävin ostamassa alennuksesta, koska ilman laseja ei kuulemma näe mitään. Muuten tunsin olevani hyvin varustautunut matkaan. Koko viikonlopun tavarat mahtuivat reppuun, mistä olin vähän ihmeissäni.

Lauantai aamuna pukiessa luoja kiitos ymmärsin, että jos ulkona on 10 astetta lämmintä rinteessä ei voi olla -20. Villapaita jäi kotiin ja kevyt neule alle. Viikonlopun paras päätös. Olisin sulanut villapaidassa. Mikä auringonpaiste ja ihanan lämmin tuuli huipulla olikaan. Rinteiden alkutasanteelle oli pitkä matka hissillä ylös. Olimme vähintään 2000 metriä maan tai merenpinnan yläpuolella. Ja siitä pääsi vielä vaikka miten monella hissillä ylöspäin. Pysähdyimme hetkeksi pienelle after ski -tuokiolle rinteiden lomassa. Luulin näkeväni harhoja kun cokis maksoi 3€ ja hampurilainen 6,5€. Paikka ei todellakaan ollut hinnoilla pilattu. Minusta hiihtokeskus oli valtava, mutta toinen lähellä oleva Granvalida on kuulemma vielä suurempi. Tämä oli kyllä ihan riittävän iso. Ei edes menty korkeimpaan mahdolliseen paikkaan. Tosin taidotkaan ei ihan riitä vielä muuhun kuin hiihtohississä istumiseen ylöspäin. Laskettelin kuin Vilma Varovainen lähinnä vihreitä tai sinistä vaikeusluokkaa olevia mäkiä. Yksityistunti maksoi 40€, mutta tuli niin iso puhelinlasku viime kuulta kaikesta soittamisesta Mehiläiseen, että oli pakko jättää tunti väliin ja mennä niillä taidoilla mitä oli. Kerran muksahdin lumikasaan, mutta kaikki raajat kasassa tultiin alas. Jalat oli aika mustelmilla päivän päätteeksi, varusteet ei varsinaisesti sisältäneet pehmuksia. Aleksandra ei ollut yhtä onnekas vaan kaatui, kun oli nousemassa pystyyn tasaisella maalla. Ranne taipui jokseenkin outoon asentoon, joten sunnuntaina ei laskettu enää vaan käytiin kiertämässä keskustaa. Hyvä niin sillä varusteista saadut mustelmat ilmoittivat olostaan sunnuntai aamuna. Vielä on jäljellä vähän lihaskipuja, oudokseltaan kun lähti laskemaan, mutta muuten ollaan yhtenä kappaleena molemmat. Ranne voi hyvin, taisi olla vain pieni venähdys.

Olen tyytyväinen, että mentiin. Auringonpaiste teki hyvää. Taidot on vähän niin ja näin, ylöspäin on mukava mennä hissillä ja katsella maisemia. Alastulo jännittää vielä.

tiistai 9. helmikuuta 2016

WEEKEND







Heipsan! Kaupunki on todellakin kuin tehty minulle. Nyt talvisin tietenkin on vähän viileä aina välillä, mutta lähes joka päivä on ollut auringon paistetta. Oikeastaan on mukava laittaa välillä vähän villapaitaa päälle, saman t-paidan sijaan. Viikonloppuna kavuttiin Bunkers del Carmeniin katselemaan Barcelonaa ylhäältä, näköalat oli mahtavat, kuvat ei niinkään onnistuneita, yritän löytää jonkun hyvän. Ennen ylös kiipeämistä kierreltiin sunnuntaina kaupunkia. Pieniä kujia ja katuja löytyy vaan niin paljon. Olen yrittänyt pitää kirjaa myös hyvistä ruokapaikoista. Oikeastaan 90% olen tehnyt kotona ruokaa, mutta välillä on kiva pysähtyä haukkaamaan välipalaa. Tuleva viikonloppu jännittää hieman. Kuten aavistin lähdemme laskettelemaan Andorraan, joka on suht lähellä Barcelonaa. Siitä on hieman aikaa kun viimeksi oli monot jalassa. Toivottavasti tulen yhtenä osana takaisin. Jalat taitaa tutista jo mäen alla ennen kuin on edes suksia sovitettu, mutta eiköhän se ensimmäisen laskun jälkeen ole helpompaa.

perjantai 5. helmikuuta 2016

COOKING...

Hellurei!

Ajattelin nyt valottaa miten tämä ruokapuoli on hoidettu, kun siellä ruudun takana varmasti on uteliaita kuulemaan, miten ihmeessä olen selvinnyt. Minä ja keittiö herättää itsessänikin katastrofiin viittaavia osia ja aineksia. Ja kyllähän tänään vähän kauhun sekaisin tuntein avasin sitä kanapakettia, mitähän tästäkin tulee. Vaihe 1 oli mennä kauppaan. Tässä ei ollut mitään vaikeuksia. Tarvikkeet löytyivät heti. Toinen vaihe oli odottaa, ettei paikalla ollut todistajia. Tämä vaihe kesti ja kesti, tein jo pientä nälkäkuolemaa, mutta viimein talo oli tyhjä ja pääsin aloittamaan. Riisi kattilaan, vettä ja levy päälle. Öljyä paistinpannulle ja kanat siivuiksi. Leikkasin kanasta kaikki epäilyttävän näköiset palat pois, hyvä tuli. Aika ajoin lisäilin vettä pannulle, kun näytti vähän siltä, että noh, että ne kaipasi vähän vettä. Tietenkin joku päätti tulla kotiin ja keittiöön. Omat kanat näytti siltä, että ne potee vähintään viidennen asteen vesikauhua. Kämppis vilkas pannua, olin ihan vaan cool, tältähän sen kuulukin näyttää. Mistä se tietää mitä Suomen perinneruokia olen juuri kokkailemassa. Riisit näytti vähän yksinäisiltä siinä kattilassa, ja tulin siihen tulokseen, että levy ei toiminut. Siirsin ne toiselle levylle ja johan alkoi tapahtua. Vähän pippuria, currya, paprikaa sipulia ja kanaliemikuutio pannulle ja kaikki alkoi näyttää hyvälle. Master Chef Nina ilmoittautuu. Olin niin nälkäinen, että vähän ehdin jo nakertaa annoksesta ennen kuvaa, mutta tässä lopputulos. Nam

Muina päivinä olen väsännyt tortilloja ja vihanneskeittoa ..ja okei, kerran tein pakastepizzaa.


FEELING LIKE SPRING



Kevättä ilmassa, ainakin siltä tuntuu. Joka päivä olen kulkenut katuja edestakaisin ylös ja alas, ja olen tullut siihen tulokseen, että on villapaitakeli. Sellainen, että laittaa pari neuletta alle ja paksun villapaidat päälle niin avot. Joka päivä olen edenyt pidemmälle, mutta tietenkin kaupungissa on kujia ja katuja vaikka millä mitalla, ihan mahdotonta olla eksymättä.

Sain myös kutsun unelmien työpaikkaan, ja heti perään sähköpostia, että oho ei paikka ollutkaan auki. Kyllähän se vähän harmitti, mutta minkäs teet. Huominen on tarkoitus pyhittää Ritz-Carlton kirjan lukemiselle. Kai se on parempi, ettei ihan luolasta tule ensimmäiseen työpäivään. Päivät menee niin nopeasti, että ei perässä pysy, niin se on ensimmäinen viikko jo hujahtanut ohi, melkein. Lauantaina on tarkoitus kiivetä näköalapaikalle ja myöhemmin vierailla Palo Alto markkinoilla. Pientä ohjelmaa luvassa viikonlopuksi.

tiistai 2. helmikuuta 2016

BACK IN BARCELONA

Hupsista, niinhän se tammikuu vain hujahti ohi.

Jotenkin tuntui ylivoimaiselta avata blogia ja aina se keikkui mielessä. Mutta sitten kun saa sivun auki päivittäminen sujuu kuin tanssi. Kai se on vaan se aloittaminen. Ja kun joutuu miettimään sainko tänään mitään aikaiseksi. Noh, kyllä aika paljon on saatu aikaiseksi sitten joulukuun. Päällimmäisenä nyt tietenkin työpaikan vaihtaminen. Sitä ennen oli kuitenkin hyvä aika ottaa vähän aikalisää ja olla tekemättä paljon mitään Barcelonassa. Aika huono olen olemaan tekemättä mitään, joten jo toissapäivänä ihan vain huvin ja urheilun vuoksi hain paria työpaikkaa. Kutsu haastatteluun tuli eilen aamuna ja iltapäivällä sitä jo oltiin googlemapsin kanssa etsimässä oikeaa osoitetta. Varsinaisesti työ ei niinkään ollut sitä mitä etsin, mutta haastattelukokemukset ei ikinä mene hukkaan.

Siinähän sitä sitten oltiin, elämäni ensimmäinen ryhmähaastattelu. Ehdottomasti äärimmäisen epämukava kokemus. Haastattelun jälkeen mentiin Sangrialle, ja voitte arvata miltä tuntuu kun juo puoli litraa Sangriaa yli vuoden Dubai oleskelun jälkeen. Onneksi kotimatka oli suoraa tietä 20min kävellen ja yksi oikealle. Kaikista ihmeellisintä oli saada lasku Sangria lasista, 2,5€. Dubaissa voi ottaa pilkun tuosta välistä pois ja heittää pari nollaa perään ja päästään Dubain hintoihin. (No ei nyt ihan, mutta 25€ oon joskus nähnyt Sangria lasin maksavan.)

Tänään tein sitten pienen kaupunkikierroksen. Tähtäimessä oli Geox, italialainen kenkämerkki, jonka hinnat Dubaissa on ihan taivaissa. Yhdet työkengät löytyy, mutta rehellisesti ei tekisi pahaa olla toiset, 10 tunnin päivät seistessä välillä kaipaa vaihtelua. Kaiken googlettelun ja tutkimusten jälkeen Geox oli se merkki, jonka halusin. Totta kai merkin kauppa löytyi myös Dubaista ja kävin sovittamassa kenkiä. Ne oli kuin tehny mun jalalle. Paksu korko, hengittävä materiaali ja täydellistä nahkaa. Hinta nyt sattui sitten olemaan ihan liikaa. Mutta mutta niin kuin arvasin, täällä hinnat ovat puolet Dubain hinnoista ja iskin heti alennushyllyyn. Siellähän se sama pari, mitä sovitin oli euroopan hinnoissa ja -30% alennuksella. En tosiaan luokittele itseäni alennushaukaksi, mutta nyt kyllä onnittelin itseäni. Kassalla oli tilanne sitten ihan toinen. Myyjä ilmoitti tylysti, että tämä on klassikkomalli, ei tästä mitään alennusta tule, sori. Ei mitään sori, jos jotain tämän vuoden aikana olen oppinut on, että miten muutamalla sanalla ja eleellä saa alennusta. Tyytyväisenä lähdin sitten kassi kourassa ulos kaupasta - alennuksen kanssa.

Viimein on myös kamera päässyt näkemään päivänvaloa. Nyt ei ainakaan voi sanoa, ettei ole aikaa, joten saatan eksyä tänne blogin puolelle huomattavasti useammin. Tässä vielä nämä uutukaiset lähikuvassa.