sunnuntai 20. marraskuuta 2016

ALL THAT SHINES AIN'T GOLD

Istuin hiljaa sormet näppäimillä viisi minuuttia ja yritin keksiä jotain hyvää sanottavaa viime päivistä, mutta mitäpä sitä valehtelemaan. Kuraa on satanut niskaan ja tuntuu, että mielenterveys on kovalla koetuksella. Loma on enää kaukainen muisto stressin ja paineen keskellä. Yksi vapaa ei ole tarpeeksi viemään kaikkea sitä pahaa mieltä pois, mitä saa kuulla jatkuvalla syötöllä. En vaan ole taikuri, joka saisi rakennusmelun loppumaan tai lisäkerroksia rakennettua. Yksi saksalainen pariskunta on ainut, mikä on saanut edes vähän hymyilemään. He kun jaksavat aina hymyillä ja tervehtiä, vaikka olisikin vähän huono päivä.

Omassa työssäni pääsen todistamaan lähes päivittäin, että kaikki mikä kiiltää ei ole kultaa. Dubai on superlatiivien kaupunki, mutta harva silti on tietoinen kaupungin toisesta puolesta. Kaikki kaupungin taivaita hipovat pilvenpiirtäjät on rakennettu modernin orjuuden voimalla. Kullattujen Ferrareiden vieressä moottoritiellä näkyy vanha linja-auto, jossa ei ole ilmastointia ja joka vie työmiehiä rakennustyömaalle, jossa he viettävät seuraavat 12 tuntia hikoillen tuskaisessa kuumuudessa. Nämä miehet rakentavat huippukorkeita pilvenpiirtäjiä. Eivätkä nämä talot synny pumpulia puhaltelemalla. Rakennusmaa on kuin sotatanner ja sekös harmittaa Tami Turistia enemmän kuin mikään muu maailmassa.

Aurinko paistaa kaupungissa lähes aina. Mitä moni ei kuitenkaan tiedä on, että kun yhdistää jatkuvan kuumuuden ja kaupungin miljoonat autot, ei se ilmanlaatu vastaa Suomen metsien raikasta tuulta. Kaupungissa vallitsee usein vähän sumua muistuttava sakeus. "Kai tää ilma täst selkiytyy?" on yksi lempikysymyksistäni. Mitäpä siihen muuta toteamaan kuin, että "Inshallah" (Jos Jumala suo). Ja sitten on vielä se alkoholi. Kyllä, alkoholi on aivan jäätävän kallista ja sitä tarjoillaan yleensä hotellien yhteydessä olevissa ravintoloissa. Ei auta, vaikka Tami Turistin kaveria Teroa tämä kyseinen asia harmittaisi kilometrien päähän. Tämä on muslimimaa. Alkoholi on kallista. Piste.

Pahoittelut pienestä negatiivisuudesta. Mieli toivottavasti piristyy tässä parin tunnin sisään, kun nään mun entisen kämppiksen. Ollaan molemmat oltu vähän allapäin viime aikoina. Luultavasti suunnataan Paul'siin sipulisopalle parantamaan maailmaa. Nyt on sen aika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti