sunnuntai 28. joulukuuta 2014

CHRISTMAS

Heips!

Palataan hetkeksi vielä joulutunnelmiin, vaikka voisihan sitä jo kirjoittaa uudesta vuodesta. Oli aika erilainen joulu, täytyy sanoa. Palmuja, lämpöasteita, töitä, bussissa istumista... Onneksi pääsimme käymään jouluaattona joulumarkkinoilla, ettei meno nyt ihan arkipäivää ollut. Dubai Madinat Soukille oli järjestetty juhlan tuntua. Tarjolla oli muun muassa pipareiden koristelua, gluhweinia, joululauluja ja tonttuja.

Tämän vuoden jouluateria ostettiin täältä. Hotdog ja pepsi. Ensi vuonna ei toivottavasti tarvitse aattoa viettää hot dogin parissa.Tunnelmasta täydet pisteet, ruuasta pieni miinus.







































Joulukuusi oli aika päheä. Veti jopa vertoja hotellin kuuselle, joka ei sekään mistään pienimmästä päästä ollut.






































Joulua ei täällä pahemmin juhlita, mutta tietenkin se näkyy katukuvassa jonkin verran, sillä maassa on hyvin paljon ulkomaalaisia, jotka ovat tuoneet omat jouluperinteet tänne. Töiden puolesta joulu on ehdotonta sesonkiaikaa, joten kiiretä on pitänyt.

Seuraavaksi keskitytään uuteen vuoteen. Ostimme liput Barasti nimiseen rantapaikkaan, josta toivottavasti on hyvät näkymät Palm Jumeirahin ilotulituksiin. Palmu on ollut jouluajan aivan tukossa liikenteestä, joten saa nähdä kuinka kauan menee keskiviikkona ennen kuin pääsemme ulos.

Vielä pieni uutinen loppuun, huonekaveri muutti pois takaisin Kiinaan, joten asun toistaiseksi yksin. Tuntuupa luksukselle. Eilen siivosin koko huoneen lattiasta kattoon. Voisinpa joku päivä ottaa muutaman kuvan niin näette vähän minkälaista täällä on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti